Minä ja työni

KM, työnohjaaja (STOry), neuropsykiatrinen valmentaja, tiimivalmentaja, RMP-motivaatiovalmentaja

SAIJA KEKÄLÄINEN

Olen luonteeltani reipas toimeentarttuja. Olen ryhmien ja tiimien innostaja ja positiivisen energian kasvattaja. Luon ympärilleni rauhallisen ilmapiirin, jossa on turvallista kehittää ja vahvistaa työyhteisöä. Työnohjaan ja valmennan yksilötapaamisissa johtajia ja työntekijöitä kannustaen oman työn tutkimiseen ja sen kehittämiseen tavoitteiden mukaisesti.

Minulla on pitkä kokemus koulumaailmasta opettajana, tiiminvetäjänä ja johtoryhmän jäsenenä. Koulunjohtajana olen toiminut Suomessa ja Kenian suomalaisessa koulussa molemmissa vuoden.  

Koulutus

1995 kasvatustieteen maisteri, KM, Turun yliopisto
2017 voimavarakeskeinen työnohjaaja, Dialogic ja Snellman-kesäyliopisto
2018 Sovittelufoorumin Restoratiivinen eli sovitteleva yhteisö -täydennyskoulutus 
2020 työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot, Itä-Suomen yliopiston, avoin yliopisto
2020 neuropsykiatrinen valmentaja, Porstua Ry
2021 tiimimestari, Tiimiakatemia
2021 tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, Sasky

2021 RMP-motivaatiovalmentaja, Motivaatiotalo


Työskentelytapani

Työskentelen voimavara- ja ratkaisukeskeisesti. Dialogisuus on aina läsnä kohtaamisissamme. Vaihtoehtoisten toimintamallien ja tarinoiden syntyessä uskon narratiivien voimaan. 

Käytän ohjaustilanteissa monipuolisia työskentelytapoja. Prosessiksi voimme valita lyhyemmän ja napakamman valmennusjakson tai pidemmän työnohjauskokonaisuuden tarpeesta riippuen.  Työnohjaan ja valmennan myös verkossa.

Noudatan STOryn työnohjauksen eettisiä periaatteita https://www.suomentyonohjaajat.fi/tyonohjaus/eettiset-periaatteet

Referenssejä asiakkailtani

"Otit hyvin huomioon kaikki ryhmäläiset. Osaat johdatella jumiiin jäänyttä keskustelua."

"Työnohjaus selkeää ja hyvin laajasti osattu asioita käsitellä. Hyvä, rento ja avoin ote! Rauhallisuus ja ymmärrys auttoivat keskusteluissa, jotta niitä syntyi. Iso kiitos!

" Helppo oli keskustella asioista kanssasi, hyvin johdattelit eteenpäin asioissa, jotka tuntuivat vaikeilta tai hankalilta ymmärtää."

"Erittäin mukava. Helppo puhua."

"Antoisat keskustelut ja ohjaukset ongelmien ratkaisuun."

"Mukava, reipas ihminen. Hänelle on helppo puhua. "

"Alusta saakka rauhallinen ja hyvä ote asioihin. Kuuntelit meitä, osasit ottaa asiat seuraavaan kertaan, antaa työkaluja."

"Toivottavasti jatkuu työnohjaukset tulevaisuudessa tälle porukalle sinun vetämänä."